Koeviikko tulossa taas

Ensiviikko on koeviikko ja minä en osaa mitään. Hyvin menee.

Mä haluan vain kirjoittaa, jatkaa aloittamaani novellia. Ja antaa silmien levätä sitä kirjoittaessa niin että nukahdan kynä kädessä ja näen rauhallisia unia joissa vain lennän ympäri kaunista haavekaupunkia.

Mä en osaa päättää asioita, ja kun väitän etten välitä en vain osaa päättää. Nuo ovat kyllä sama asia?

Olen väsynyt istumaan koneella ja haaveilemaan, tarvitsen unta mutten haluan herätä huomenna. huominen tuo tullesssan kaikki ne pelot ja kaiken sen stressin ja epätoivon, mitä muulloin piilotan. Huominen on se päivä jolloin istun yksin itseni ja sisinpäni kanssa huoneessani muka opiskellen ainetta jota en todellisuudessa tule koskaan osaamaan tarpeeksi. Pilaan itse oman tulevaisuuteni ja tajuan sen, mutten vain jaksa yrittää ja pyrkiä sinne korkealle. Minä en tahdo voittaa, enkä olla viimmeinen, tahdon olla näkymätön siinä keskellä.

Minä en haluan loistaa lukiossa, mutta haluan päästä sen läpi, en haluan vain päntätä ja saada kymppejä. En kait ymmärrä, että 10 ja 6 välissä on muitakin numeroita.

Iltaisin en haluan nukkua, ja aamuisin väsyneenä en haluan herätä ja lähteä kouluun.

Kulmaviivaimen kulmat eivät enää ole terävät ja 90* astetta on vain haalea luku.

Ehkä huominen ei ole sitä mitä odotan ja pelkään, ehkä huominen tuo kuitenkin valoa. Haluan raitista ilmaa.

Sano jotain ja piristä päivääni, minä todella kaipaan sitä huomenna.