Muistaa hymyilleensä sateessa ilman mitään todellisesti hauskaa syytä. Vain siitä ilosta että vettä satoi kunnolla kaatamalla eikä tihkuttanut niinkuin suomessa. Se vesi oli vielä lämmintä.
Hymyilin sille kiharahiuksiselle ja juttelin ihmisten kanssa joiden kanssa en varmasti normaalisti olisi uskaltanut puhua.
En ollut oma itseni tai se keneksi itseni nykyään sisäistän vaan olin melkeinpä sellainen kuka haluan olla.
Minä pidin siitä paikasta ja hassusta ilmapiiristä, piti vain osata olla poissa oikeista paikoista ja vältellä oikeita ihmisä niin välttyi jeesusteluilta.
Tuntui kuin aurinko olisi paistanut suoraan yläpuolella kun haettiin ruokaa niissä hassuissa jonoissa. Sitä patonkia, voi nappi ja suklaan palanen ja kupillinen kuumaa kloorivedenmakuista kaakaota. Jotenkin se oli kuin toisesta elämästä. Kaikki oli niin paljon yksinkertaisempaa. Jotenkin niin ihanampaa. Vain erilaista.
Niitä hassuja muistoja.