Outo kesäloma. Kirjoitan todellisuudessa paljon vähemmän kuin olin aikonut ja olen tajunnut tekeväni koko ajan todella typeriä virheitä kun kirjoitan normaalilla kynällä, liian tottunut kait jo koneeseen.  yksi psykologian  kirja luettu, yksi paita/mekko ommeltu, vaatekaapin hyllyt järjestetty ja langat.  Äiti postitti tänään gradunsa ja minä olen nököttänyt vain  koneella ja siivonnut  ne langat ja kuskannut ihmisiä ja kyläillyt mummun luona. Se oli niin outoa enkä osannut sanoa juuri mitään tai ainakaan mitään järkevää mitä minun ikäiseni odotetaan sanovan. jotenkin taas haen siitä kaikesta mitä muut minulle puhuvat vain ne asiat joita jokin keskeneräinen novelli tarvitsee tai ne kipeät kohdat tai ne oudot sanat. huomaan taas liiaksi vain tarkkailevani ihmisiä. Kaipaan jonnekkin muualle. Pois täältä, kohta saan hetken rauhan kun nuo vanhemmat päättivät mennä visiteeraamaan Turussa.
_
Tajusin ettei mikään mitä kirjoitan tuossa kuulosta oikeasti minulta. Olenko muka muuttunut vai onko tuo taas se joku outo puoli minussa.
Tajuan sen entistä enemmän että pidän autolla ajamisesta vaikka en lujaa ajamisesta ja edelleenkin pelkään muita autoja ja vastaan tulioita.vai tullijoita?
Kirjoitan asioita joista minulla eiole käsitystäkään tai paikkoja joita ei ole olemassa. Parhaat ideat saan niistä hulluista unista joissa seikkailen mielikuvituskaupungeista erilaisten ihmisten kanssa.
Valvon liian myöhään ja nukun liian pitkään, tahdon ulos tästäkin ympyrästä, mutta minä pidän valvomisesta tai pikemminkin saan kaikkea aikaan yöllä ja aamut ne niitä vaikeita ovat. Tahdon todellisuudessa takaisin eurooppaan ja jokaikisellä kauppareisulla on vaikea puhua myyjille suomea. Niin outoa.
Minä en osaa enää kirjoittaa tänne, ne typerät vihot täynnä samanlaista roskaa ja se kuinka jossain joku varoittaa sisälläni että tätä lukevat ihmiset joiden en halua tätä näkevän. Mutta mitä sillä on väliä.
Kahdeksantoista on kiva ikä, mutta silti en edelleenkä pysty asettamaan itselleni tavoitteita tai näkemään sitä tulevaisuutta mistä olen aina haaveillut. Haluan jonkun jonka kanssa puhua mutta tuntuu että ei kellään sellaisella jonka kanssa voisin puhua ole aikaa tai ettei kukaan ota minua enää tosissaan. Kaipaan todellakin ikäisteni seuraa.