Oliko minulla joskus unelmaa johon voisi vielä tarrautua?

Kaksi pakopistettä ja talo, joka on laatikko. Lyijykynän jälki jää edelleen liian vaaleaksi vaikka kädet ovat mustat.
Huoneeni ei kerro minusta, vaikka kertoo niin paljon enemmän kuin voi ymmärtää. Salaiset haaveet ja toinen puoli elämää. Minä en ole oikea ihminen. Lauseet joilla ei ole merkitystä vaivaat minua teollisella kauneudellaan. Hymyilisinkö vai en? Mikä on oikeasti koomista? Nauran kohdissa joissa ei pitäisi ja pilaan toisten elämän.

Tahdon seuraavan jakson hyppärit, äidin töihin ja aikaa iltapäivällä istua rauhassa koneella ja leikkiä ymmärtäväni jotain ja olevani niiiiin fiksu.
Israelilaiset ja palestiinalaiset, teemakirjat ja ruotsissa asiaa jota en ikinä pysty oppimaan, eikä se johdu asenteesta. Tiedän mikä on mahdotonta. Tai en.

Kevät ja tahdon auringon, sulat tiet, ilman hiekkaa ja tulevaisuuden.

Mitä minä oikeasti tahdon?