Viikon voisi ajatella kuluneen hukkaan, mutta toisaalta minä olen vain nauttinut olemisesta, en varmaankaan ole oikeasti muiden mielestä tehnyt mitään. Vähän neulonut, lukenut pari kirjaa, istunut koneella, käväissyt baarissa, shoppaillut, vähän kirjoittanut, leiponut sämpylöitä ja nähnyt kavereita. Nyt on breaking dawnkin luettu. Löysin sen kaverin avustuksella shoppailu reissulta, en malttanut laskea käsistä ja nyt ole tuntuu typerältä, että tuo sarja on ohi. Siinä oli jotian niin ficcimäistä, sellaista mitä tahtoo lukea, ei sitä mitä kirjat normaalisti ovat, ei juuri aukinaisia ovia jätetty. Hieman typerä, mutta sen siitä saa, kun lukee varmasti nuoremmille suunnattua kirjallisuutta.

Tuli vähän vanhanaikainen olo tuota kirjaa lukiessa, sitä millaista nykyään kirjoitetaan minua nuoremmille, kaikki on jollain tapaa suorempaa, heh minä varjelen nuorempiani, hah, olen vanhanaikainen. Ainahan minä olen tuntenut olevani väärässä vuosikymmenessä, minun kuuluisi erää historiassa, vaikka edes 90-luvulla. Hölmöä ajattelua ehkä, mutta minä en vian sovi tänne, tunnen oloni niin kotoisaksi katsoessa Metsoloita tai jotain vastaavaa.

Suunnittelin eilen vähän sitä kertomusta tai miksi ihmeeksi minä sitä kutsuisin, typerää venynyttä novellia, kertomusta. Suunnittelin ja yritin muistella kerrata kaikkea mitä voisi sanoa juoneksi, vuosiksi hänen elämässään, vuosiksi joita minä tahdon elää. Sen päähenkilö on kait tavallaan minä toisenlaisissa ratkaisuissa ja osittain elämässä sitä mitä minä tahtoisin elää ja olla, muttei/mutten voi.

Tuntuu kuin ennen tiesin sen mitä tahdoin olla ja mitä olin, nyt olen varmaan enemmän hakuteillä kuin pitkään aikaa, kuvittelen tulevaisuutta ja se on jotain täysin mahdotonta, en arvosta sitä tarpeeksi mikä minusta tulee, en tahdo sellaista elämää, tahdon olla jotain hienompaa. Hölmöä se kait on, pitäisi olla tyytyväinen, ei kaikkea voi saada samantien. Se, että kaipaa lukemista ja oikeaa opiskelua, tuntee jo osaavansa kaiken mitä koulussa opetetaan etukäteen ja leikkii välillä typerämpää kuin mitä on. Tylsistyy aikalailla ja sitten ei kuitenkaan tee sitä vähää mitä vaaditaan. Olen laiska ja tahdon kaiken valmiina.Jos tietää, että voisi oppia sen kaiken itse, lukemalla, kokeilemalla, kuuntelematta puhetta, jota ei voi ottaa tosissaan murteen ja liian tasaisen äänen vuoksi. Ei kaipaa sinne takaisin viikon loman jälkeen ollenkaan.

Tahdon tulevaisuuden, joka on mahdotonta kuvitella, haluan täydellistä. Mutta tahdon myös jotain arkista ja konkreettista. Tahdon joka pikkutytön unelman. Tahdon vain sen. Tahdon vain onnellisen hetken. Tahdon arkisen unelman.