Luen kirjaa, jonka olen halunnut lukea jo pitempään. Ihan vain ja ainoastaan nimensä perusteella, siinä on jotain niin vetoavaa. Kaikki mitä rakastin, tuntuu kuin siinä olisi jotain kesken, jätettäisiin sanomatta jotain ja kerrotaan se tarpeellinen sitä ennen. Mielikuvassa se sanotaan onnellisena, vähän hymyillen, mutta aivan aavistuksen kaihoisasti, tyytyväisenä siihen mitä oli ja mitä on. Se nimi on minusta niin inspiroiva, luova. Tai itseasiassa se on sellainen, minun lauseeni oloinen. Tuollaisia ovat sanat mitä minä tahdon nähdä kirjoitettuna times new romanilla wordissa, aavistuksen kaiken auki jättäviä, mutta samalla paljon kertovia. Se nimi kuulostaa vain niin ihanalta. On kirjakin itseasiassa aivan hyvä, mutten raaski lukea sitä vaan pelkään sen loppuvan, vaikkei kirja niin loistava olekaan, se on ihan hyvä, luettava. Tietysti riippuen täysin siitä mitä kirjasta hakee, mutta minä luen sitä mielelläni. Siinä on jotain niin tyypillistä tuollaiselle kirjalle, mutta se on kuitenkin aivan omansa. Ei kuitenkaan niin ihastuttava kuin kirja voi olla, mutta luulen, että päästyäni sen loppuun, odotettuani kuukauden, saattaisin lukea sen uudestaan. Tai siltä se ainakin tässä vaiheessa tuntuu. Pidän vain niin tuosta nimestä.