Väsynyt, silmiin sattuu ja niitä kutittaa. Tuntuu että kuolee tunneille, ei pysy hereillä.Tiedän että olen väsynyt, mutta ei se voi olla vain unen puutetta jos tuntuu etää muistiinpanojen ja tämän kirjoittaminen vie hirveästi voimia. Ja jos tuntuu muutenkin lysähtävänsä kasaan jos lopettaa hymyilyn. Hymyilyn joka tuntuu irvistykseltä. Miten voisi saada ihmiset tajuamaan ettei se elämä ole niin helppoa kuin kuvitella voi. Mitä sille voi jos ei jaksa sanoa vastaan, puolustaa vaikka tietää olevansa oikeassa ja velehtelee vain sen vuoksi että se on helpointa. Jotkut päivät ovat niin helppoja, silloin tuntuu kuin ne vain suhahtavat ohi ollenkaan pysähtymättä edes tervehtimään tai että edes kertoisvat mtä ovat nimeltään; maanantaitiistaikeksiviikkotorstaiperjantailauantaivaisunnuntai. Ne ovat se yhtenäinen päivä ja se viikko ei ole todellinen, silloin on vain unessa josta ei herää. Välillä on kuitenkin toisessa unessa aina ja se uni ei ole sitä unetonta tavallista elämä unte, se on sitä painajaista, sitä unte jota ei haluaisi nähdä.Se on sitä unta mikä vie kaiken voiman. Jos ei jaksa kertoa totuutta jos ei kestä sen seurauksia jotka luhistaisvat lopullisesti sen kaiken vähän joka tuntuu olevan jäljellä. Ei tiedä mikä itsellä on, sitä huutaa vain mielessään taukoa, sellaista hetkeä jolloin saisi levätä poissa tästä maailmasta. Ei kestä enään ei jaksa valehdella eikä jaksa sanoa totuutta tai ylipäänsä mitään, sitä on vain hiljaa..

Miten jaksaa taas huominen?