Tuntuu joululta tänään, teidän jo etukäteen että huominen on päivä joks pilaa sen joulun odotuksen. eihän huomenna tapahdu mitään, tai ole mitään erikoista, mutta tiedän että huomenna tulee taas jotain joka pilaa sen rennon tunnelman että uskaltaa istua sohvalla ja katsoa tv:tä pelkäämättä, että möläyttelee salaisuuksiaan mistään. Kelle minä sanoinsin, mitä minä sanoisin ja miksi minä sanoisin. Mistä minä edes puhun? Kaikesta siitä mitä tunnen kun en voi hallita kaikkea ja varsinkaan itseäni ja nauran vain keikautan pääni sivulle ja kerron asioita joista ei saisi puhua tai sanomisen puutteessa alan selittää aivan omituisia. Minä vihaan sitä salaista raivoa jota sisälläni on, sitä jota ei voi näyttää. Minä en voi sanoa ihmiselle inhoavani häntä vihaavani ja tahtovani raadella hänen kappaleiksi sen vihna takia vaan nielen sitä pieni pala kerrallaan ja tunnen olevani tukehtumaisillani.

Minulla on liikaa pahoja tapoja enkä edelleenkään osaa kirjoittaa mielestäni sujuvaa dialogia ja kenelle sitä näyttäisin, pelkään vain ihmisten nauran tai hymyilevän sitä liian lempeää hymyä "kyllähän tämä on ihan hyvä.." näyttäen kuusikymppiseltä mummolta ilmeineen tai ylikehuvan muttei tarkoittavan siitä mitään. Miksi minä en näe yhdyssanoja, miksen minä näe kirjoitusvirheitä edes muiden teksteissä, miksen minä osaa lukea ääneen.
Purkaisin niin mielelläni turhautumista tähän pöydällä lojuviin äidin graduun liittyviin kirjoihin joiden takia näppäimistöä ei  voi kunnolla käyttää.

Ulkona tuulee, se kuulostaa siltä rakastamaltani syystuulelta.
(Miksen minä osaa laulaa?)

Kaiken on tarkoitus olla sekavaaa koska silloin tunnen hallitsevani sitä koska en pystyisi ikinä olemaan täydellinen tai saamaan mistään täydellistä.

Voiko asioista joita ei ole kokenut tai kunnolla ymmärrä kirjoittaa? Mitä voi kirjoittaa? Tahtoisin tehdä jotain erilaista, olla hyvä jossain, mutta miten minä siihen pystyisin.

Minä en jaksa enää siivota yhtään kaappia tai mennä käymään kirjastossa hakemassa äidille kirjaa heti herättyäni, että tämä saa rauhassa jatkaa imurointia jolla minut herätti.

Minä jo jopa luin kokeisiin, avasin maantiedon kirjan alleviivaten pääsin jo kappaleeseen 12. Olenpas reipas, mutta eihän se vanhemmille riitä kun sanon vain lukeneeni enkä kerro missä olen menossa, minähän luen koko joulun. Minä en jaksa. Minä en jaksa koulua jota en ole itse valinnut, koulua jossa en ole vapaaehtoisesti ja ennen kaikkea sitä että minulta on riistetty ihan liian monta unelmaa. Tuntuu niin lapselliselta sanoa tuo mutta siltä minusta tuntuu. Yleensä lomata ovat kamalempia kuin arki, silloin ei mikään tunnu riittävän. Ehkä se kaikki on vain minun päässäni mutta ei se siltä tunnu. kukaan muu ei näe ei ymmärrä eikä pystyisi käsittämään, minun on vain pakko kestää, silti tuntuu että minulta vaaditaan niin paljon, liikaa.  En minä tule jaksamaan.
Minä en vain voi nähdä tulevaisuuttani. Minusta ei tule isona mitään, tuntuu kuin tulevaisuus katkeaa ennen vanhojen tansseja. Niitäkään en pysty näkemään.
Mutta ketäpä kiinnostaa. En minä enää tiedä mitään, tuntuu vain niin yksinäiseltä ja siltä että kaikki ovat minulle vihaisia, vaikken ole tahnyt mitään vaikkei ole mitään syytä. kukaanhan ei oikeasti ole, se on vain minun tunteeni. Tahdon nähdä ystäväni ja nauraa kontrolloimatta itseäni, tahdon lopetta sen oudon naurun joka ei ollut se alkuperäinen, mutta nyt on ainoa.

Tuuli hiljeni ja kuuluu vain ranskalainen elokuva, puhe jota en ymmärrä.