Oli kamala elää pari päivää ilman omaa tietokonettaan, pelätä menettäneensä vuosien työn, vain siksi, että viimeisin versio muistitikulla oli erittäin vanha. Onneksi kaiken sai pelastettua, ei olisi huvittanut kirjoittaa kaikkea paperilta uudelleen koneelle. Ei huvittanut, mutta tunsi, että se pitäisi tehdä. En vain olisi voinut jättää sitä. En tarinaa, hahmoja ja mitään. Ne kaikki ovaat minulle eläviä sivuilla, sanoissa ja hymyissään.

Aika kuluu yhtä aikaa niin hitaasti ja nopeasti, pian on elokuu, kaikki poissa, minä kait lähden viimeisenä. Hymyilen, kun muut muuttavat tyytyväisinä opiskelupaikkoihinsa, asuntoihinsa ja kaikkeen, olin minäkin tyytyväinen silloin, ketään ei vain näyttänyt kiinnostavan, mutta eipä sillä väliä. Nyt vain tyydyn siihen, se on vain ok, että asun sinisessä yksiössä ja katselin uutta maisemaan pian ikkunoista. Samoja mattoja ja yhtään astiaa ei tarvitse ostaa. Muut ostavat, vertailevat ja minä osaan vain kertoa mitä oikeasti tarvitsee. Olisi ihanaa olla yhtä innoissaan.