Puissa on kivoja oransseja lehtiä, tuoksuu syksyltä, märältä asvaltilta ja aamuisin korvia nipistelee ilman lakkia. Niin syksyä ja kaipaan koulua ja lukemista tai pikemminkin opiskelua. Hukkaan aikaani ja odotan ja odotan. Kaipaan tekemistä ja ihmisiä. En saa mitään aikaan. Ehkä luen, mutten muuta. Elän viikonloppuja varten. Ja pelkään aina koittavaa sunnuntaita, koska silloin on jo melkein maanantai. En pidä enää eväiden teosta ja kaipaan töissä yksin oloa. Ne taukotilan täyttävät muut työntekijät saavat minut pakenemaan, mieluummin olisin toisella puolella sitä lasiovea. Suklaata, sukltaa. Ajatukset muualla, muttei kuitenkaan missään.